Haastatteluja. Interviews

Arkistoissa:

Rev. Matti Pekkarinen [since 1998 Matti T. Amnell, Doctor of Theology, Doctor of Philosophy]: New Associate pastor at Lutheran church says 1974 battle tested his faith in God. - Toronto Star , Nov 04, 1981. Archives

Haastattelu Toronto Star -lehdessä. Kuva (Getty's Images)


2015: Matti T. Amnell: Agricola, Rööperin ja Eiran kirkko. (historia, rakenne, käyttö, merkitys ja funktio, tulevaisuus)
2013: Matti T. Amnell: Mahdottomuuden kokemus Jacques Derridan poststrukturalistinen tutkimustraditio (sivut)
Moderni ja postmoderni ateismi ja kristinusko, Matti T Amnell. TT Mika K. T. Pajusen seminaarimuistio Matti T. Amnellin esitelmästä Suomen Ekumeenisen Neuvoston Opillisten kysymysten jaoston Usko-tiede- ateismi -seminaarissa 24.9.2010.

"Kadulla kulkee mustiin pukeutunut teinityttö, jonka takin selässä lukee--": I am my own God, I do what I want." - Mitä tällaisen tempauksen takana voisi olla? Ei välitöntä hätää. Olet vain törmännyt postmodernismiin." Jussi Rytkönen: Kirkon on otettava postmodernismi haltuun. Kotimaa/Teologia 18.2.2010, 27.
Juhani Huttunen: Mitä todella tapahtuu? Kirkko ja kaupunki 17.3.2010. Sivut 4-5.
Lea Lappalainen: Postmoderni haastaa kirkon. (haastattelu) myös Kirkkomme lähetys 2/2010 ( 8-9)
"Ei ole maailmanrauhaa ilman uskontojen rauhaa" Janne Villa: Rohkea tunnustuksellisuus kuuluu uskontojen kohtaamiseen Kirkko ja kaupunki 22/16.6.1999 [Uskontojen universumiin liittyvä haastattelu. ks esittely ja muut arviot]
Markus Partanen: Jumala on kuollut, ihminen kuollut.
- Sana/Ajankohtaista 25.2.2010
Video: Matti T. Amnell: Elämä vaatii rohkeutta (Agricola-messu)

perjantai 19. helmikuuta 2010

Matti T. Amnell: Uskonto ilman uskontoa. Kansikuva ja tiedot


Matti T. Amnell: Uskonto ilman uskontoa. Radikaalin postmodernin uskonnonfilosofian haaste. Yliopistopaino Helsinki 2010. Diss. Kannen kuva: Matti Amnell (Jr)
ISBN 978-952-92-6656-2 (nid)
ISBN 978-952-10-5933-9 (PDF)
Voit lukea väitöskirjani myös verkosta: Uskonto ilman uskontoa. (PDF)

Matti T. Amnell: Lectio praecursoria 29.1.2010 (puhe väitöstilaisuuden alussa)

Abstract

Matti T. Amnell, Dr.Theol., M. A.
2009 University of Helsinki

Religion without religion. The challenge of radical postmodern philosophy of religion.

The aim of this study is to examine the central ideas of Mark C. Taylor, Don Cupitt, and Grace Jantzen on the subject of the philosophy of religion. The method is a qualitative, systematic analysis of the works of the aforementioned philosophers. The purpose is to present, analyze, identify, find connections and to gain an understanding of the original texts. This thesis shows that radical postmodern philosophy of religion is “religion without religion”. God is “dead” and the concept of God is seen as “writing”, an ideal, a relationship between meanings or a language. In ethics, there are no objective values or principles. People must create their own morality. Reality is simply each person’s concept of reality. Language is universal in that language and reality cannot be considered separately. The human subject is contingent and formed in the linguistic and social context. According to postmodern feminism, the ideas that men present as facts are often degrading to women, distort reality and support patriarchal power positions. For this reason, we should create a new kind of philosophy of religion and a new language that takes women into consideration. Finally, we will study some philosophers who have used postmodern ideas in a more moderate manner. In this way, we will look for a balanced position between modernism and postmodernism.

This study shows that the postmodern idea of religion is very different from traditional Christianity. Ethics becomes subjective, anarchistic and nihilistic. Epistemology is relativistic and the human being becomes the measure of all things. Objective reality becomes blurry. Language is seen to be game-like, and it has no relation to reality. The moral responsibility of the subject becomes problematic. Science and rationality are questioned without the permanent core provided by our consciousness. Women are not in an epistemologically privileged position. The truth claims made by either men or women must be evaluated each case separately. Nevertheless many postmodern ideas can successfully be utilized if used in a moderate manner.

Haastatteluja ja kirja-arvosteluja:

"'Asian pitäisi olla esillä teologien koulutuksessa. On hämmästyttävää, kuinka harva edes tietää, mitä koko postmodernismi on'"
Jussi Rytkönen: Kirkon on otettava postmodernismi haltuun. - Kotimaa/Teologia 18.2.2010, 27. (Lue haastattelu blogin 'sivulta')


"Matti T. Amnell tarkastelee väitöskirjassaan postmodernia uskontoa lähtökohtanaan ranskalaisten filosofien uskonnonfilosofiset ajatukset. 'Heidän ajattelunsa on toisenlaista, kuin mihin olemme tottuneet', Matti toteaa. 'Mutta samalla postmodernissa on paljon sellaista, josta voi ottaa oppia, kunhan siihen suhtautuu kriittisesti. Modernin ja postmodernin puristuksessa pitää koettaa löytää uusi, kolmas tie, jota kulkea." Lue koko haastattelu vaivattomasti tämän sivupalkissa olevan linkin kautta tai lataa ja lue artikkeli Agricolalehdestä 2/2010 (PDF).
Liisa Airaksinen: Tuplatohtori Matti Amnellilla riittää virtaa ja ideoita. - Agricolalehti 2/2010 (haastattelu)


"Mutta kristittyhän on koko ajan ongelmissa. Ongelmattomuus tarkoittaa pysähtymistä; se on kuolemaa, Amnell sanoo. --Valmiita toimintamalleja ei ole. Silta voidaan ylittää vasta sitten, kun ollaan tultu sillan kohdalle."
Juhani Huttunen: "Mitä tapahtuu todella? Kristinusko on kovissa ongelmissa, mutta niin kuuluu ollakin, sanoo teologian ja filosofian tohtori Matti T. Amnell". - Kirkko ja kaupunki/Uutiset ja ilmiöt 17.3.2010 Numero 10, sivut 4-5. (Lue Matti T. Amnellin haastattelu Kirkko ja kaupunki-lehden arkistosta, sivut 4-5)


"Amnell näkee nykyisen länsimaisen kulttuurin postmodernismin, tiedettä ja järkeä korostaneen modernismin ja kristinuskon kolmiodraamana. Tässä ristivedossa kristinuskon olisi löydettävä oma paikkansa."
Markus Partanen: Jumala kuollut, ihminen kuollut. - Sana/Ajankohtaista 25.2.2020, sivu 8. (haastattelu)



Filosofiaa Akateemisen kirjakaupan pöydällä 2010 (klikkaa kuva suureksi)

"Kun ihminen kristinuskon valossa on luotu Jumalan kuvaksi, postmodernissa uskonnossa ihminen on tyhjä simpukka, jonka lävitse vesi virtailee."
Lea Lappalainen: Postmoderni haastaa kirkon. Kirkkomme lähetys 2/2010
(haastattelu)

"Ei ole maailman rauhaa ilman uskontojen rauhaa"
Janne Villa: Rohkea tunnustuksellisuus kuuluu uskontojen kohtaamiseen Kirkko ja kaupunki 22/16.6.1999



Matti T. Amnell: Uskontojen universumi. Kansikuva ja tiedot



Väitöskirja teologian alalta. Matti T. Amnell: Uskontojen universumi. John Hickin uskonnollisen pluralismin haaste ja siitä käyty keskustelu. Diss. Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura. Myynnissä oleva  julkaisuja 217.  s. (15,5/ 18,50)
LOPPUUNMYYTY
Vammala 1999
ISBN 952-9791-31-3, ISSN 0356-9349

Kansi: Eliisa Isoniemi
Kannen kuva: Matti Amnell (Jr.)

Amnell, M. T.

Matti T. Amnell: Lectio praecursoria, esitelmä väitöstilaisuuden alussa, Uskontojen välisten suhteiden kehitysnäkymiä. 9.6.1999 Helsingin Yliopistolla.

Teol.lic., fil.mag. Matti T. Amnell. Religionernas universum, utmaningen från John Hicks pluralism samt diskussionen kring denna. Helsingfors Universitet. Diss. Opponent var Hans-Olof Kvist, Åbo Akademi, kustos professor Heikki Kirjavainen.

Englanninkielisen abstraktin jälkeen selostus suomeksi ja arviointeja.

Abstract

Matti T. Amnell, L. Th., M.A.
1999 University of Helsinki
ISBN 952-9791-31-3

The Universe of Faiths: The challenge of John Hick´s religious pluralism, and the debate it has inspired.
The aim of this study is to examine the main themes of John Hick´s pluralistic thought and the discussions his ideas have inspired. On what concepts does Hick base his theory of the relations between religions? How does his theory depict major religions and how could it promote their mutual reconciliation?
The study found that John Hick´s pluralism is based on a metaphorical interpretation of Copernicus´ astronomical model. God, that is The Ultimate Truth, is the center of all religions around which they revolve in the way of planets. They are different, of equal value and complementary answers to the same Reality. Conflicting doctrines can be interpreted as myths, and taken not as literally true, but as only evoking appropriate attitudes towards Reality. The same Reality is experienced in different religions in dissimilar ways, but Reality itself is outside the limits of human knowledge and human concepts. All religions share the basic structure of salvation: from self-centredness to Reality-centredness. Missionary work should become co-operation between religions. Through dialogue, religions can approach each other in such a way as to finally regard each other as modern western denominations do.
My assessment of Hick´s theory showed that in describing religions, he does not base himself on a self-understanding of the traditions, but wants to change them. His meta-theory does not describe the religions in an accurate way. Hick´s pluralism is thus shown to be a speculative expression of faith. His idea about the nature of the doctrines is arbitrary. Hick´s image of God approaches agnosticism. Missionary work must be considered as one of the fundamental rights of religions. Because of this, Hick´s pluralism cannot efficiently help religions come closer to each other, but it can serve as a catalyst for discussion.

Uskontojen universumi:

Englantilainen John Hick (1922-) tuli nuorena konservatiivisena teologina kuuluisaksi uskonnonfilosofisista teorioista, jotka ovat muodostuneet jo klassisiksi. Hickin ajattelu muuttui radikaalisti 1970-luvulla. Hän hylkäsi perinteisen kristinuskon ja alkoi hahmotella "toista kristinuskoa", jossa kielletään Jeesuksen jumaluus. Hän kehitti "kopernikaaniseksi vallankumoukseksi" nimittämänsä teorian, jonka mukaan suuret maailmanuskonnot ovat samanarvoisia vastauksia jumalalliselle Todellisuudelle. Matti T. Amnellin tutkimuksessa on perehdytty huolellisesti John Hickin myöhäiskauden tuotantoon ja Hickin pluralistisen uskonkäsityksen herättämään keskusteluun. Siinä annetaan Hickin ajattelulle paikka teologian ja filosofian virtausten joukossa. Voiko John Hickin teologinen pluralismi edistää uskontojen välisiä suhteita vai onko sitä pidettävä uutena synkretistisenä uskontona?

Arvioita, haastatteluja ym:

(HS)Uskonnot eivät lähenny Hickin ajattelun pohjalta. - HS/Väitöksiä elokuuun 1999

Heikki Tervonen Kotimaa/Kirjallisuutta 11.6.1999

"Amnell päättelee, että koska Hick ohittaa liian kevyesti uskontojen totuuskysymyksen, hänen hahmottelemansa uskonnontulkinta ei voi olla tehokkaana perustana kolmannen vuosituhannen toiminnalle ja ajattelulle."
Heikki Tervonen: Lähetystyön oikeutus. Kotimaa/Kommentti 11.6.1999

"Amnell tuntee perusteellisesti Hickin pluralismia koskevan ajattelun ja siitä käydyn tieteellisen keskustelun. --Erityisenä ansiona pidän väitöskirjan pohtivaa otetta, joka luo hyvän jatkolähtökohdan tulevalle tutkimukselle." Hans-Olof Kvist: Matti T. Amnell: Uskontojen universumi. -Yliopistolehti/kirjat 9.6. 1999 13


"Helsinkiläinen teologian tohtori Matti T. Amnell julkaisi viime vuonna äärimmäisen mielenkiintoisen ja antoisan tutkimuksen nimeltä "Uskontojen universumi". Kirjassaan Amnell on tutkinut perusteellisesti maailmankuulun englantilaisen uskontoteologin John Hickin käsitystä uskonnoista. "Juhani Lindgren: Amnell, Matti T.: Uskontojen universumi. John Hickin uskonnollisen pluralismin haaste ja siitä käyty keskustelu. Diss. STKS 217. - Kylväjä/Pohdintaa 2000.


"Amnellin tutkimukseen perehtyminen antaa lukijalle erinomaisen näköalan nykyiseen uskontoteologiseen kenttään ja samalla myös tarpeellisia välineitä osallistua tähän keskusteluun." Timo Vasko: John Hickin uskonnollinen pluralismi ei ole kristinuskoa. Matti T. Amnell: Uskontojen universumi. John Hickin uskonnollisen pluralismin haaste ja siitä käyty keskustelu. Diss. Suomalainen teologinen kirjallisuusseura 217. Helsinki 1999. 261 s. – Kirkkomme lähetys Vår kyrkas mission 2000 2, 32-33.

"Amnell painottaa dialogin aitoutta ja avoimuutta: " Keskustelun tulee olla rohkeasti tunnustuksellista. On uskallettava sanoa oma mielipide ja todettava, mikä siinä on samanlaista ja erilaista kuin muiden mielipiteissä. Tämä vaatii kykyä sietää erilaisuutta." Janne Villa: Rohkea tunnustuksellisuus kuuluu uskontojen kohtaamiseen. Kirkko ja kaupunki n:o 22-16.6.1999 (haastattelu)

"The most substantial recent exposition and assessment of Hick's pluralism and its theological ramifications is Matti T. Amnell, Uskontojen Universumi--".
Veli-Matti Kärkkäinen, professor of systematic theology at Fuller Theological Seminary in Pasadena, California in "Introduction to the Theology of Religion", 283-4, n4. See also. (tarvittaessa kirjoita hakusana ja klikkaa kohtaa 'näytä kaikki')

Ks myös maininnat 'Amnell' ja lainaukset "Uskontojen Universumi"- kirjastani" teoksessa
Trinity and Religious Pluralism: The Doctrine of the Trinity in Christian Theology. of Religions. By Veli-Matti Kärkkäinen. Aldershot, England, Ashgate 2004 [The first name of Amnell is misspelled, right form is 'Matti' not 'Martti',]

Matti T. Amnell: lectio (Uskonto ilman uskontoa 2010)



Väitöstilaisuus 29.1.2010 Helsingin yliopiston Pienessä juhlasalissa klo 12. Kuvassa: Lehtonen, Sintonen, Amnell


Matti T. Amnell: LECTIO PRAECURSORIA
(Puhe väitöstilaisuuden alussa)

Kunnioitettu kustos, arvoisa vastaväittäjä, hyvät naiset ja herrat.

Väitöskirjani nimi on Uskonto ilman uskontoa. Radikaalin postmodernin uskonnonfilosofian haaste. Tutkimukseni ensisijaisena kohteena on amerikkalaisen Mark C. Taylorin, englantilaisen Don Cupittin ja kanadalais-englantilaisen Grace Jantzenin uskonnonfilosofia.

Englantilainen filosofi ja sosiologi Ernest Gellner kirjoittaa kirjassaan Postmodernism, Reason and Religion, että uskonnollisen näkemyksen mukaan perimmäinen totuus on ilmoitettua totuutta. Valistuksesta alkunsa saanut modernismi on taas sitä mieltä, että objektiivinen totuus on saavutettavissa järjen ja tieteen avulla. Postmodernismi puolestaan torjuu objektiivisen tiedon ja asettaa tilalle tulkinnallisen totuuden, joka kunnioittaa sekä tutkijan että tutkimuskohteen subjektiivisuutta. Nämä Gellnerin sanat antoivat minulle aiheen ja motiivin tutkimukseeni.

Gellnerin mukaan meidän länsimaisen kulttuurimme kolme päätekijää ovat edellä mainitut: uskonto, modernismi ja postmodernismi. Kulttuurimme on eräänlainen kolmiodraama, jossa nämä kolme näkemystä todellisuuden olemuksesta ja totuudesta keskustelevat keskenään, kamppailevat keskenään ja tekevät yhteistyötä. Tässä kolmiossa kaksi osapuolta liittoutuu usein kolmatta vastaan. Tämä liittoutuminen vaihtelee eri kysymyksissä. Halusin tutkia radikaalia postmodernia uskonnonfilosofiaa, ja tämä kolmioasetelma, kristinusko, modernismi ja postmodernismi, oli minusta hedelmällinen työväline, jonka avulla voi selvittää, mistä postmodernissa uskonnonfilosofiassa on oikein kysymys.

Tämän väitöstilaisuuden lectio on kokonaisuudessaan blogin sivulla, jonne pääset sivupalkissa olevasta linkistä tai seuraavasta linkistä: Matti T. Amnell: lectio praecursoria 2010

Väitöstilaisuus 2010

Lehtonen-Sintonen-Amnell


Matti T. Amnell
Teoreettisen filosofian väitöstilaisuus
29.1.2010 Helsingin Yliopisto, Pieni juhlasali
Opponentti Tommi Lehtonen, kustos Matti Sintonen

Second doctoral thesis of Matti T. Amnell at Helsinki University

Kuvat: Sami Amnell




Pieni juhlasali

Yleisöä Pienessä Juhlasalissa



Lehtonen-Sintonen-Amnell5

Väitöskahveilla Tuomiokirkon kryptassa

(More photos)

Matti T. Amnell: lectio (Uskontojen universumi 1999)



Amnell Matti T.
Uskontojen universumi. John Hickin uskonnollisen pluralismin haaste ja siitä käyty keskustelu.
Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran Julkaisuja 217.
Laajuus: 261 s. nid.
Julkaisuvuosi: 1999
ISBN: 952-9791-31-3
Kieli: fin


Matti T. Amnell: Lectio precursoria. Uskontojen välisten suhteiden kehitysnäkymiä. 9.6.1999 Helsingin Yliopistolla
Puhe väitöstilaisuuden alussa.


Professori Hans Küng sanoi esitelmässään yliopiston juhlasalissa pari viikkoa sitten: ”Ei ole maailmanrauhaa ilman uskontojen rauhaa. Ei uskontojen rauhaa ilman uskontodialogia. Ei uskontodialogia ilman uskontojen perusteiden tutkimista.”

Maapallo pienenee psykologisesti koko ajan. Maailmastamme on tulossa kovalla vauhdilla suuri ”maailmankylä”, jossa kansainväliset yhteydet lisääntyvät ja eri kulttuurien ihmiset ovat entistä enemmän henkilökohtaisesti kosketuksissa toistensa kanssa. Samalla myös monet ongelmat ovat tulleet yhteisiksi. Sotien uhka, luonnon saastuminen, liikakansoitus, globalisaation tuoma taloudellinen eriarvoisuus ja lamakaudet vaativat nyt kaikkien yhteisiä ponnisteluja, myös uskontojen.

Vaikka länsimaat ovat yhä johtavassa asemassa tieteen, teknologian ja liike-elämän alalla, on lännen auktoriteettiasema monessa suussa suhteessa vähentynyt. Suurin osa lännen siirtomaista on saavuttanut itsenäisyyden ja omanarvontunto ja tietoisuus omasta kulttuurista ja ainutlaatuisuudesta ovat kohonneet niissä. Elämme postkolonialismin ja jälki-imperialismin aikaa, jolloin vastaitsenäistyneet kansat yrittävät selvittää välejään menneisyytensä kanssa, missä orjuus, taloudellinen hyväksikäyttö ja lännen ylimielinen asenne tekivät tuhoaan ja aiheuttivat syvää katkeruutta.

Siksi myös uskontojen suhteet ovat nyt muuttumassa. Itsenäistyminen on kohottanut uskontojen asemaa uusissa valtioissa, ja näissä maissa on alettu tuntea tasavertaisuutta ja jopa ylemmyyttä kristinuskoon nähden. Monissa kolmannen maailman maissa kauhistellaan lännen moraalista rappiota ja sitä vastaan koetellaan taistella. Monet meidän aikamme sodat ja yhteiskunnalliset kriisit ovat värittyneet uskonnollisesti, vaikka niissä on ollut tietenkin monia muitakin motiiveja. Lähi-Itä, Balkan, Irlanti, Sri Lanka, Kypros ovat esimerkkejä tästä. Eri puolilla maailmaa on esiintynyt myös uskonnollisesti suuntautuneita terroristiryhmiä. Uskonnot voivat olla tällä tavoin kärjistämässä poliittisia ristiriitoja. On varmaan totta, että uskontojen väliset ongelmat ovat eräs nykyajan suurimmista haasteista teologialle ja kirkolle. toiset uskonnot on otettava vakavasti huomioon teologiaa harjoitettaessa ja kirkon toimintaa suunniteltaessa.

On aika harjoittaa uskontojen perusteiden tutkimista ja sen pohjalta nousevaa uskontodialogia. On syytä pohtia niitä lähtökohtia ja tärkeimpiä periaatteita, jotka olisi otettava huomioon, kun kohdataan toisen uskonnon edustajia. Miten uskontodialogia tulisi käydä, niin että se voisi poistaa keskinäisiä ennakkoluuloja ja helpottaa yhteistä elämää?

Lue lisää:

Tämän väitöstilaisuuden lectio on kokonaisuudessaan blogin sivulla, jonne pääset sivupalkissa olevasta linkistä tai seuraavasta linkistä: Matti T. Amnell: lectio praecursoria Uskontojen välisten suhteiden kehitysnäkymiä. Uskontojen universumi 1999.

Lisäksi väitöstiivistelmä suomeksi
och på svenska
Matti T Amnell: Religionernas universum, utmaningen från John Hicks religiösa pluralism samt diskussionen kring denna. (diss)

Zygmunt Baumanin postmodernismin paradoksisuus



Zygmunt Bauman. Photo: Mariusz Kubik (Wikipedia)

ZYGMUNT BAUMANIN POSTMODERNISMIN PARADOKSISUUS
Esitelmä käytännöllisen filosofian jatkoseminaarissa 2001
Helsingin Yliopisto
Tekijä: Matti T. Amnell

Sisällys
Johdanto
1 Moderni
2 Postmoderni
3 Zygmunt Baumanin postmodernismin paradoksisuus
Loppukatsaus
Lähteet

JOHDANTO


Zygmunt Bauman (s.1926) on puolalais-englantilainen sosiologi ja yhteiskuntafilosofi, jota voidaan pitää eräänä tämän hetken huomattavimmista postmoderneista tutkijoista. Hänen kirjallinen tuotantonsa on runsas ja monipuolinen. Hän on julkaissut usein kirjan tai kaksikin vuodessa. Erityisesti hänen 1980- ja 1990-luvulla kirjoittamansa kirjat ovat tehneet hänet kansainvälisesti kuuluisaksi. Näissä viimeisimmissä teoksissa hänen pääasiallinen kiinnostuksensa on ollut kuvata sosiologisesti sitä yhteiskunnallista ja kulttuurillista muutosta, jonka hän näkee tapahtuneen tai olevan tapahtumassa modernin maailman muuttuessa postmoderniksi. Sosiologisen analyysin ohella hän ottaa osaa modernin ja postmodernin filosofian väliseen keskusteluun. Samoin hän seuraa postmodernin taiteen virtauksia ja antaa näin postmodernista kulttuurista ja elämänmuodosta laajan kuvan. Hänen esitystyylinsä on lennokasta ja kirjallisesti korkeatasoista mutta samalla myös helposti ymmärrettävää, mikä osaltaan selittää hänen teostensa suosiota. Hän arvostelee purevasti etenkin modernia yhteiskuntaa, mutta suhtautuu kriittisesti myös aikamme postmoderneihin ilmiöihin. Hänen ajattelussaan on aina eettinen henkilökohtaista vastuullisuutta korostava perussävy ja sen perusteella häntä voidaan pitää myös moraalifilosofina.

Zygmunt Bauman syntyi Länsi-Puolassa Poznan kaupungissa köyhään juutalaiseen perheeseen. Jo lapsena hän sai kärsiä juutalaisuudestaan ja ympäristön antisemitistisistä asenteista. Vaikka isoisä opetti hänelle juutalaista uskontoa, hän ei omaksunut sitä maailmankatsomuksekseen. Kun toinen maailmansota syttyi 1939, koko perhe pakeni saksalaisten tieltä Neuvostoliittoon. Neljä vuotta myöhemmin Zygmunt Bauman liittyi puna-armeijan puolalaiseen divisioonaan ja taisteli saksalaisia vastaan useilla rintamilla. Hän toimi upseerina muun muassa Berliinin valloituksessa 1945. Sodan loputtua hän jäi Puolan armeijan palvelukseen, yleni nopeasti armeijan nuorimpana majuriksi ja toimi poliittisena upseerina. Hänen silloiset toverinsa katsoivat hänen olevan kenraaliainesta. Hän oli omaksunut marksilaisen maailmankatsomuksen ja oli vaimonsa Janina Baumanin mukaan tuona aikana ”kommunistisen puoluelinjan sokea kannattaja”. Tähän vaikutti ennen muuta se, että hän uskoi kommunismin pitävän juutalaisia samanarvoisina muitten kansallisuuksien kanssa. Kommunistisen hallinnon negatiivisia puolia hän piti silloin ”väliaikaisina heikkouksina”.

Kun Zygmunt Bauman oli 28-vuotias, hänen isänsä anoi siirtolaisviisumia Israeliin ja Bauman erotettiin heti armeijan palveluksesta. Hänestä tuli näin antisemitistisen puhdistuksen uhri. Se tuhosi hänen uransa armeijassa, mutta ohjasi hänet sosiologisten ja filosofisten opiskelujen pariin Varsovan yliopistoon. Hänestä tuli apulaisprofessori 1961 ja hän kirjoitti tänä aikana useita kirjoja ja lehtiartikkeleita puolaksi. Hän matkusteli myös ulkomailla ja vietti vuoden Lontoossa. Hän kannatti edelleen marksismia, mutta alkoi suhtautua kirjoituksissaan kriittisesti puolueen linjaan. Israelin ja Egyptin välisen kuuden päivän sodan jälkeen Puolassa alkoi ankara antisemitistinen kampanja, jonka seurauksena myös Zygmunt Bauman erotettiin yliopistovirastaan vuonna 1968. Bauman muutti silloin perheineen ulkomaille, asui muutaman vuoden aikana useissa eri maissa ja asettui lopulta asumaan pysyvästi Englantiin. Hänestä tuli sosiologian professori Leedsin yliopistoon 1971. Siitä virasta hän jäi eläkkeelle 1990.

Erikoiset elämänkokemukset ovat muovanneet Zygmunt Baumanin ajatuksia ja filosofiaa. Länteen muutettuaan Bauman hylkäsi vähitellen marksilaisen ja kommunistisen maailmankatsomuksen, mutta samalla hänen suhtautumisensa kapitalismiin pysyi kriittisenä. Hänen mielestään sekä kapitalismi että kommunismi perinteisessä muodossaan kuuluvat väistyvään moderniin aikakauteen ja uusi postmoderni elämänmuoto on tulossa niiden tilalle. Tutkimuksissaan hän tarkastelee tämän muutoksen erikoispiirteitä ja siinä esiintyviä vastakohtia ja tekee niistä laajoja yhteiskunnallisia ja filosofisia johtopäätöksiä. Erityisen kuuluisaksi on tullut hänen vaikuttava trilogiansa: Legislators and Interpreters (1987), Modernity and the Holocaust (1989) ja Modernity and Ambivalence (1991). Zygmunt Baumanille on myönnetty Amalfi-palkinto sekä Adorno-palkinto, ja hänet on otettu Varsovan yliopiston emeritusprofessoriksi.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella Baumanin filosofian perusteita. Kirjallisuutta analysoimalla pyritään selvittämään hänen postmodernisminsa olennaisia piirteitä ja tutkimaan erityisesti hänen ajattelunsa johdonmukaisuutta. Postmodernia filosofiaa vastaan esitetyssä kritiikissä on usein sanottu, että postmodernismi on epäjohdonmukaista, koska siinä itsessään on juuri niitä piirteitä, joista se moittii modernismia. Stefan Morawskin mielestä postmodernismi pyrkii pois metafysiikasta ja lähenee siten radikaalia relativismia, mutta postmodernismi palaa kuitenkin takaisin jonkinlaiseen metafysiikkaan. Postmodernismi vastustaa universaaleja totuuksia, mutta paradoksisesti se silloin kannattaa eräänlaisia negatiivisia yleistyksiä. Universaalit totuudet palaavat takaisin kuin bumerangit. Tässä tutkimuksessa on tarkoitus kysyä, onko Baumanin postmodernismista löydettävissä tällaista paradoksisuutta ja jos on, miten se ilmenee. Keskeisinä lähteinä Baumania tutkittaessa ovat hänen myöhäistuotantonsa teokset, joissa hän on ajatuksiltaan postmoderni. Baumania ovat tutkineet muun muassa Stefan Morawski ja Dennis Smith.


1 MODERNI


Postmoderni kulttuuri on hyvin suuressa määrässä modernin vastakohta. Se on eräänlaista vastakulttuuria, joka tulee modernin ”jälkeen” ja jossa halutaan välttää edeltävän aikakauden virheitä. Ankara modernin elämänmuodon kritiikki on tunnusomaista postmodernille. Sen vuoksi postmodernia on mahdotonta ymmärtää tuntematta ensin modernin peruspiirteitä. Tämä pitää paikkansa myös Zygmunt Baumanin filosofiasta.

Moderni aikakausi alkoi 1600-luvun lopulla ja saavutti kypsän vaiheen valistuksen myötä, sanoo Bauman. Modernismi on hänen mukaansa modernin aikakauden intellektuaalinen, filosofinen, kirjallinen ja taiteellinen suuntaus, joka kasvoi täyteen mittaansa 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Descartes, Kant ja Locke antoivat modernismille filosofisen suunnan seuraavien kahden vuosisadan ajaksi. Modernia pidettiin ennen kaikkea järjen aikakautena. Kantin mukaan järki on tuomari, jonka velvollisuutena on hävittää kaikki illuusiot ja pelkät ”mielipiteet” ja alistaa elämä järjen auktoriteetin alle. Kant pyrki kehittämään metafysiikan sellaiseen täydellisyyteen, että tulevien sukupolvien tehtävänä olisi vain soveltaa sitä käytäntöön. Modernin aikakauden tuli olla järjen valtakunta, jossa järki pyrki hallitsemaan tunteita ja eläimellisiä vaistoja, tiede uskontoa ja magiaa, oikea tieto taikauskoa ja ennakkoluuloja, harkinta epäkriittistä elämää, rationaalisuus affekteja ja tapoja, edistys rappeutumista ja humaanisuus barbaarisuutta. Todellisuutta hallitsivat horjumattomat universaaliset lait, joita tiede, etiikka ja estetiikka tutkivat. Papit, vanhat naiset ja sananlaskut haluttiin syrjäyttää kansan opettajina ja tilalle haluttiin panna tieteen papit. Järjen käsitettiin antavan tiedolle apodiktisen, epäilemättömän varmuuden. Moderni elämänmuoto olikin jatkuvaa varmuuden tavoittelua, jossa elämän ambivalenttisuus ja kaaosmaisuus ja tiedon relatiivisuus pyrittiin torjumaan.

Moderni aikakausi oli Baumanin mukaan etiikan aikakautta. Ihmisellä ajateltiin olevan universaali olemus, jota hallitsivat yleisesti sitovat prinsiipit. Ihminen oli sen mukaan epätäydellinen ja itsessään riittämätön. Hän oli ”homo duplex”, kahtiajakautunut olento, jossa voitiin erottaa biologinen ja sosiaalinen aspekti, intohimot ja järki. Hänet oli sen vuoksi kasvatettava ja sivistettävä. Hänen eläimelliset vaistonsa oli kesytettävä ja saatettava rationaalisten eettisten normien alaisuuteen. Moderni etiikka oli siis luonteeltaan heteronomista. Jokainen ihminen oli kuin vankila, jossa asui vaarallinen psykopaatti, ja ihmisen velvollisuus oli olla kuin vanginvartija, joka piti kalteriovet lukittuina ja hälytyslaitteet kunnossa. Valvontatehtävä ei näyttänyt koskaan toteutuvan riittävän hyvin, ja niin taistelu barbaarisuutta vastaan oli jatkuvaa. Kaikkia tunteenpurkauksia, ”villi-ihmisen” ilkitöitä ja etikettivirheitä paheksuttiin. Ihmisen elämä oli kuin eräänlainen elinikäinen pyhiinvaellusmatka, jolla oli selvä päämäärä kohti täydellisyyttä ja johon ihminen oli vahvasti sitoutunut.

Absoluutti ja universaali totuuskäsitys heijastui myös yhteiskunnan luonteen ja hallinnan ymmärtämiseen. Valtion valta käsitettiin absoluutiksi, ja valtion tehtävä oli laatia lait yhteiskunnan ohjaamiseksi, määritellä, luetteloida ja luokitella ihmiset ja erottaa erilaiset ihmiset hierarkkisesti toisistaan. Yhteiskunnan hallitseminen käsitettiin eräänlaiseksi puutarhanhoidoksi, jossa viisas puutarhuri kitkee pois vahingolliset kasvit, jotta hyödylliset kasvit voisivat menestyä. Yhteiskuntaan oli luotava kuri ja järjestys ja kaikki epäsosiaaliset ainekset oli suljettava vankiloihin, työlaitoksiin, mielisairaaloihin ja orpokoteihin. Pyrittiin luomaan ”ihannevaltio”, jonka causa finalis oli rationaalisesti suunniteltu yhteiskunta. Päämääränä oli harmonia, hyvinvointi ja koko ihmiskunnan onnellisuus. Filosofian tehtävä oli muuttaa maailmaa ja filosofit toimivat yhteistyössä valtion johdon kanssa yhteiskunnan järjestämisessä.

Bauman sanoo, että moderniin yhteiskuntaan kuului alusta lähtien tietty väkivaltaisuus, pakottaminen ja voimatoimet. Se perustui dogmatismiin ja intellektuaaliseen imperialismiin. Kaikkea ohjasi rationaalisuuden tavoittelu eikä mitään muita kriteereitä otettu vakavasti. Tiede pyrki pelkästään objektiiviseen ja arvoista vapautuneeseen totuuteen, ja arvoarvostelmia pidettiin subjektiivisina mielipiteinä, jotka eivät olleet tärkeitä. Byrokratian koneisto tavoitteli ennen kaikkea tehokkuutta ja virkamiehet pyrkivät näyttämään kykynsä annettujen käskyjen huolellisessa toteuttamisessa. Tämän johdosta tieteessä ja byrokratiassa ei otettu huomioon eettisiä näkökohtia, ja niistä muodostui eräällä tavalla eettisesti sokeita. Tämä kehitys osoittautui kohtalokkaaksi Hitlerin Saksassa ja Stalinin Neuvostoliitossa. Baumanin mielestä natsismi ja kommunismi olivat modernin hengen aitoja tuotteita ja järjen ja valistuksen uskollisia oppilaita, modernisuutta sen päättävimmässä muodossaan. Kommunismissa yritettiin luoda virtaviivaistettu yhteiskunta, josta olisi puhdistettu kaikki kaoottinen, irrationaalinen, spontaani ja ennakoimaton aines. Sekä kommunistisessa että natsien yhteiskunnassa päädyttiin miljoonien ihmisten tuhoamiseen, kauhistuttavaan kansanmurhaan, eikä modernilla yhteiskunnalla ollut keinoja estää niitä. Kaikki yhteiskuntaan sopimattomat ihmiset koetettiin hävittää tuhoamisleireillä, jotka oli tehty niin tehokkaiksi ja järkiperäisiksi kuin mahdollista. Ilman modernia tiedettä ja byrokratiaa tämä kaikki ei olisi ollut mahdollista. Kommunismin romahdus on Baumanin mielestä viimeinen merkki koko modernin unelman romahtamisesta ja uuden postmodernin ajan koittamisesta.

2 POSTMODERNI


Baumanin esittämää modernia taustaa vasten voidaan saada esille hänen postmodernien ajatustensa erityispiirteet. Toisin kuin modernissa, postmodernissa ei pyritä universaalisuuteen, varmuuteen, absoluuttisuuteen eikä perimmäisiin totuuksiin. Niiden tavoittelu on turhaa. Descartesin, Kantin ja Locken luoma filosofinen linja halutaan tietoisesti hyljätä ja suuntautua pragmatistiseen tietokäsitykseen. Bauman toteaa, että hän haluaa omassa tieteessään rikkoa siteet modernin ontologian ja epistemologian premisseihin. ”Totuus” on hänen mukaansa ihmisen asenne siihen, mitä sanotaan tai uskotaan. Se ei ole suhde uskomuksen ja ulkopuolella olevan todellisuuden välillä, kuten modernismissa ajateltiin, vaan yhteensopivuutta uskomuksen ja muiden uskomusten välillä, joita meillä on. Tieto on aina relativistista ja riippuu siitä yhteisöstä tai traditiosta, missä se on omaksuttu. Tämä tiedon relatiivisuus ei ole vain väliaikainen vaihe, vaan se on tiedon apodiktisen varma eksistentiaalinen ehto. Tieto arvioidaan aina tiedoksi jonkin kulttuurin, ideologian, elämänmuodon tai kielipelin sisällä. Ei ole olemassa mitään sellaisia kriteereitä, joilla tietoa voitaisiin arvostella kontekstin ulkopuolella. Tämä kulttuurien pluralismi on postmodernin ajan pysyvä konstitutiivinen piirre. Kilpailevia tietoja on aina monta, eikä niitä voida panna arvojärjestykseen eikä toista voida luokitella ”oikeaksi” ja toista ”vääräksi”. Erilaisuus on universaali tila, josta ei voi luopua. Todellinen pluralismi on mahdollista siten, että kukin erilainen osapuoli tunnustaa toisten erilaisuuden. Tämä moninaisuus ei ole mikään valitettava väliaikainen vaihe, joka voitaisiin periaatteessa poistaa myöhemmin, vaan totuuden etsintä on ikuista eikä se pääty koskaan. Tämän ikuisuuden rinnalla totuuskäsitysten kilpailutilanne tulee merkityksettömäksi ja kaikki ovat samanarvoisia. Päinvastoin ne voivat dialogin avulla täydentää ja rikastuttaa toisiaan eivätkä sulje pois toisiaan. Tiedon legitimaatio ei silloin ole tarpeen. Objektiivisen totuuden tavoittelun sijaan postmoderni ajattelu pyrkii hankkimaan käytännöllistä tietoa, käsillä olevien ongelmien ratkaisemisen taitoa. Ymmärtämisen lähtökohtana on ihmisen tavallinen arkipäivä. Universaali totuus on kyllä olemassa, mutta se on tullut eräällä tavalla irrelevantiksi. Filosofian tehtävänä on nyt toimia tulkitsijana eri kulttuurien ja yhteisöjen välillä ja edistää niiden kommunikaatiota.

Jos moderni oli etiikan aikakautta, postmoderni on Baumanin mukaan moraalin aikaa, moraalia ilman etiikkaa. Nietzsche oli edelläkävijä tällaisen spontaanin moraalikäsityksen luomisessa. Etiikka on heteronomisia sääntöjä, moraali on autonomista yksilön vastuullisuutta ja solidaarisuutta suhteessa toisiin ihmisiin. Jumalan käskyillä koossa pidetty maailma ja järjen johtama maailma ovat kadonneet, ja ihmiset ovat nyt omien kykyjensä ja taitojensa varassa. Vastuullisuus on ihmisen subjektiivisuuden olennainen, primaarinen ja fundamentaalinen rakenne. Vastuu luo ihmisen. Moraali on absoluutti ja perimmäinen alku, jolla ei ole perustaa, luomisen teko ex nihilo, hyppy Suureen Tuntemattomaan, mysteeri suhteessa järkeen, olemassaolon transsendenssi, joka edeltää kaikkea ontologiaa. Sen olemus on, ettei sillä ole olemusta. Se on ei-ontologinen. Moraali on luonteeltaan aina kontingenttia, sattumanvaraista eikä sitä voi koskaan todistaa millään tavalla eikä johtaa loogisesti mistään.

Moderni aikakausi tavoitteli jatkuvasti varmuutta ja taisteli elämän ambivalenttisuutta ja sattumanvaraisuutta vastaan. Postmodernille elämänmuodolle epävarmuus ja nopeat muutokset eivät ole ohimenevä kiusa, vaan ne käsitetään maailman pysyväksi tilaksi, jonka kanssa on pystyttävä elämään. Todellista moraalia on kohdata aidosti tämä elämän ambivalentti luonne. Ihmisen elämä ei ole enää pyhiinvaellusta kohti selvää päämäärää, vaan se on ennemminkin kulkurin kuljeskelua paikasta toiseen, turistin tilapäistä vierailua tai paimentolaisen kiertelyä erämaassa. Sen vuoksi postmodernin ihmisen elämä on episodimaista ja erillisistä sirpaleista muodostuvaa. Kukin jakso on itsenäinen eikä sillä ole yhteyttä menneeseen eikä tulevaan. Siksi pysyvää sitoutumista johonkin elämäntapaan tai minäkuvaan vältetään. Tämä tulee näkyviin esimerkiksi suhteessa avioliittoon, työelämään, rahankäyttöön tai harrastuksiin. Ihminen voi itse vapaasti valita identiteettinsä, ja tämä valinnan vapaus on yksilön universaali, luovuttamaton oikeus. Postmodernin ihmisen elämä ei ole kuitenkaan välttämättä helppoa, vaan siihen tarvitaan usein teräshermot.

Baumanin mukaan postmodernissa maailmassa kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeus on vähenemässä. Globalisaatio, nopea tiedonkulku ja matkustaminen vaikuttavat sen, ettei talouselämä ole enää valtioiden kontrolloitavissa. Sodankäynnissä alueellisuus on menettämässä merkitystään ja kulttuurielämä on kansainvälistä. Sen vuoksi pyrkimys moderniin ihannevaltioon tiukan kontrollin avulla ei ole enää mahdollista. Totuuden ja vallan avioliitto on päättynyt. Täydellisyyden tavoittelu ja edistys ovat postmodernin ajattelun mukaan illuusioita. Historia yhtenä suurena maailmanlaajuisena edistyksenä on loppu. Tiede pystyy kyllä ratkaisemaan monia elämän ongelmia, mutta samalla se saattaa synnyttää uusia entistä pahempia ongelmia kuten luonnon saastumista, hullun lehmän tautia ja otsonikatoa. Edistyksen tilalla on sen vuoksi ”ikuinen paluu” ja elämän kiertokulku, josta Nietzsche puhui. Postmoderni pyrkii säännöstöjen purkamiseen ja kierrätykseen modernin järjestyksen luomisen sijaan. Yhteiskunta ei pyri enää varmuuteen eikä kaaoksen ja ambivalentin poistamiseen, vaan absoluutin perustan puuttuminen nähdään positiivisena vapautena. Postmoderni julistaa kaikki vapaudenrajoitusyritykset laittomiksi. Postmoderni on Baumanin mukaan oikeastaan modernia ajattelua, joka on tullut tietoiseksi omista puutteistaan ja myöntää, että alkuperäinen moderni projekti ei ole toimiva. Maailman moniarvoisuus ja pluralismi ovat paras vastalääke totalitaarisia pyrkimyksiä ja yhteiskunnan väkivaltaisuutta vastaan . Postmodernilta yhteiskunnalta Bauman odottaa vapautta, erilaisuutta ja solidaarisuutta.3 BAUMANIN POSTMODERNIN PARADOKSISUUS

Baumanin mukaan postmodernissa ajattelussa ei pyritä universaalisuuteen, varmuuteen eikä absoluuttisiin tai perimmäisiin totuuksiin. Sen vuoksi herättää huomiota, että sanat ”universaali”, ”apodiktinen”, ”olennainen”, ”absoluutti”, ”pysyvä” tai ”fundamentaalinen” toistuvat hänellä tuon tuostakin. Tiedon relatiivisuus, sen riippuvuus kontekstistä, on hänen mielestään apodiktisen varmaa. Kulttuurien pluralismi on pysyvä konstitutiivinen piirre. Kulttuurien erilaisuus on universaali tila, josta ei voi edes neuvotella. Ihmisen vastuullisuus on fundamentaalinen, ihmisen subjektiivisuuteen kuuluva olennainen rakenne. Moraali on absoluutti alku. Elämän epävarmuus on pysyvä tila. Ihmisen vapaus valita itse oma identiteettinsä on universaali oikeus. Tämän vuoksi voidaankin Baumanilta kysyä, miten pitkälle hänen postmoderni ajattelunsa voi todella tulla toimeen ilman universaaleja, absoluutteja ja perimmäisiä totuuksia. Eikö hänen ajattelussaan on voimakas sisäinen paradoksaalisuus, kun universaalit ja ehdottomat piirteet, joita hän vastustaa, tulevat ikään kuin takaovesta sisään. Baumanin mukaan totuuden tunnusmerkki on uskomusten yhteensopivuutta. Eikö postmodernismin totuudellisuus joudu arveluttavaan valoon sen sisäisen ristiriitaisuuden vuoksi? Eikö tämä viittaa siihen, ettei mikään perimmäisiä kysymyksiä käsittelevä maailmankatsomus voi tulla toimeen ilman fundamentaalisia, universaaleja ja apodiktisen varmoja premissejä. Maailmankatsomuksemme on seistävä jollakin pysyvällä kivijalalla ja joillakin perusolettamuksilla. Filosofian eräänä tehtävänä voidaan pitää näiden perustotuuksien tutkimista ja niiden tietoiseksi tekemistä. Niiden olemassaolon kieltämisellä ei voiteta mitään.

Baumanin mukaan meillä ei ole mitään kriteereitä arvioida erilaisia kilpailevia totuuskäsityksiä. Totuuden etsintä on ikuista ja sen vuoksi erot kilpailijoiden välillä menettävät merkityksensä. Mitään niistä ei voi pitää ”oikeana” tai ”vääränä”. Sen vuoksi niiden tulisi nähdä toinen toisensa täydentävinä ja toisiansa rikastuttavina maailmankatsomuksina. Ilmeisesti Bauman pyrkii tällä suvaitsevaisuuteen ja kaikkien eri kulttuurimuotojen arvon tunnustamiseen, mutta voidaan väittää, että tällaisen lintuperspektiivin ottaminen on epistemologisesti ongelmallista ja käytännön kannalta epärealistista. Jokainen vakavasti otettava maailmankatsomus ja kulttuurimuoto, ideologia ja totuuskäsitys on luonteeltaan perimmäinen selitys olemassaolon luonteesta. Niiden taakse tai niiden yläpuolelle ei voi asettaa mitään perimmäisempää katsomusta, joka selittäisi niiden kaikkien suhteet toisiinsa, kuten Bauman pyrkii tekemään. Jokaisella maailmankatsomuksella on jotkut perustotuudet, joista ne haluavat pitää kiinni, ja postmodernismi päätyy näiden katsomusten turhentamiseen, jos se haluaa kieltää niiden oikeuden tähän vakaumukseen sanomalla, ettei totuutta voi koskaan löytää. Monet maailmankatsomukset ovat toisilleen niin vastakkaisia, että ne menettäisivät oman identiteettinsä, jos niitä täydennettäisiin jollakin toisella ideologialla. Siihen ovat varmaan vain harvat valmiita. Baumanin esittämästä pluralismista tuleekin vain yksi kilpaileva totuuskäsitys entisten rinnalle. Nicholas Rescher sanoo, että filosofin on aina omaksuttava jokin absoluuttinen näkökulma ja intellektuaalinen asenne, joka voi poiketa toisten näkemyksistä. Hän ei voi nousta ”taistelun yläpuolella” ja pysyä neutraalina. Kiistakysymysten yläpuolelle nouseminen merkitsee filosofian loppua. Kilpailutilannetta ei voi poistaa, mutta sen sijaan on realistisempaa pyrkiä tekemään kilpailu reiluksi ja ystävälliseksi. Keskinäistä tietämättömyyttä voidaan vähentää, epäluuloja hälventää ja rauhanomaista rinnakkaiseloa edistää.

Eräs Baumanin ajattelun keskeisimpiä teemoja on ihmisen vastuullisuuden ja autonomisen moraalin korostaminen. Siitä puhuessaan hänen kielenkäyttönsä saa peräti uskonnollisen sävyn. Hän käyttää sellaisia termejä kuin absoluutti, luoda ex nihilo, mysteeri ja Suuri Tuntematon. Tämä on hänelle kaikkein varminta maailmassa, luovuttamaton ja universaali ihmisen piirre. Siten se on ehkä myös kaikkein paradoksisinta, kun otetaan huomioon postmodernin ajattelun pyrkimys pois universaaleista totuuksista. Vastuullisuuden korostaminen on erittäin kunnioitettava piirre Baumanin moraalifilosofiassa ja hän poikkeaa siinä suhteessa edukseen monista muista postmoderneista ajattelijoista. Kuitenkin voidaan kysyä, miten hyvän ja pahan teon voi erottaa toisistaan, jos ei ole olemassa mitään eettisiä normeja, joilla tekoja voidaan arvioida. Stefan Morawski sanoo, että jos joku osoittaa naapurilleen ystävällisyyttä yhtenä päivänä ja uhkaa toisena päivänä murhata hänet, niin miten voidaan toista asennetta pitää hyvänä ja toista pahan, jos ei ole olemassa mitään eettisiä sääntöjä. Moraali ilman etiikkaa voi olla mielivaltaista. Etiikkaa ei Morawskin mielestä tarvitse pitää diktatorisena, vaan eettiset normit voidaan sisäistää siten, että ne todella toimivat moraalisessa sopusoinnussa ihmisen omantunnon kanssa.

Kuvatessaan postmodernia yhteiskuntaa Baumanilla esiintyy sellaisia negatiivisia universaaleja kuten ”ikuinen paluu”, perusteiden puute, erilaisuus, vapaus ja edistyksen illusorisuus, joita voidaan pitää eräänlaisina metafyysisinä kannanottoina ja siten hänen ajattelussaan paradoksisina. Baumanin käsitys modernin yhteiskunnan olemuksesta on hyvin negatiivinen ja hän katsoo, että totalitaariset valtiot kansamurhineen ovat sen aikaansaamia. Voidaan kuitenkin sanoa, ettei modernissa yhteiskuntafilosofiassa ole yleisesti pyritty tällaisen hirmuvaltion luomiseen. On monessa suhteessa perusteltua väittää, että Hitlerin Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto olivat modernin ajattelun kannalta katastrofeja ja valitettavia välivaiheita, joissa demoniset johtajat ja yhteiskunnan menneisyyden selvittämättömät paineet pääsivät hetkeksi irti tuhotulvan tavoin. Stefan Morawski on sitä mieltä, ettei ole osoitettavissa mitään selvää korrelaatiota modernin ajattelun ja despotismin välillä. Monet modernit ajattelijat Lockesta Milliin ja Arendtiin ovat olleet kaiken totalitarismin vastustajia. Sitä paitsi postmodernismin eräänä edeltäjä pidetyn Nietzschen ajattelua käytettiin Saksassa totalitarismin luomisessa. Sen vuoksi Morawski epäileekin, voiko postmoderni demokratia tarjota parempaa vaihtoehtoa. Ovatko nopeat muutokset ja kaaos sellaisia?

LOPPUKATSAUS

Zygmunt Baumanin ajattelu on syvällistä ja runsaasti ajatuksia herättävää. Hänen yhteiskuntafilosofinen analyysinsä on tarkkanäköistä ja hänen kritiikkinsä osuvaa. Hänen teostensa lukeminen on kiehtova kokemus, ja lukija huomaa usein katselevansa maailmaa uusin silmin Baumanin ajatteluun tutustuttuaan. Hänen moraalifilosofiansa on vankasti perusteltu omilla kokemuksilla.

Edellä esitetty analyysi osoittaa kuitenkin, että hänen postmodernissa filosofiassaan on monia ongelmallisia piirteitä. Hän pitää tarpeettomana pyrkiä varmoihin ja fundamentaalisiin totuuksiin. Hänen mielestään ei ole olemassa mitään universaaleja olemuksia eikä absoluuttisia arvoja. Siitä huolimatta hän päätyy itse tuon tuostakin lopputuloksiin, joissa universaalit, absoluutit, fundamentaaliset ja olennaiset totuudet ja arvot ovat selvästi nähtävissä. Siksi hänen ajattelussaan on nähtävissä sisäistä paradoksisuutta. Sitä voidaan pitää osoituksena siitä, ettei mikään perimmäinen maailmanselitys voi tulla toimeen ilman universaaleja ja apodiktisiä premissejä. Baumanin moraalifilosofia ihmisen vastuullisuudesta vaikuttaa liian optimistiselta. Moraali ilman eettisiä normeja saattaa olla mielivaltaista ja se voi tehdä moraalisen kasvatuksen ja opetuksen vaikeaksi, jopa mahdottomaksi. Hänen käsityksensä modernista yhteiskunnasta tuntuu puolestaan liian pessimistiseltä. Hänen näkemyksensä ovat kyllä ymmärrettäviä, kun ottaa huomioon, mitä hän ja hänen läheiset omaisensa ovat saaneet kokea. Siitä huolimatta voidaan epäillä, onko modernille länsimaiselle demokratialle olemassa parempia vaihtoehtoja. Sitäkin yhteiskuntamuotoa voidaan kehittää ja sen menneitä virheitä välttää.

LÄHTEET

Bauman, Zygmunt

1989 Modernity and the Holocaust. Ithaca, New York: Cornell University Press.
1991 Modernity and Ambivalence. Ithaca, New York: Cornell University Press.
1993 Intimations of Postmodernity. Reprinted 1992 and 1993 (1992). London and New
York: Routledge.
1994 Postmodern Ethics. Reprinted 1994 (1993). Oxford: Blackwell.
1995 Legislators and Interpreters. On modernity, post-modernity and intellectuals. Reprinted 1995 (1987). Cambridge: Polity Press.
1996 Postmodernin lumo. Toim. Pirkkoliisa Ahponen & Timo Cantell. Suom. Jyrki
Vainonen. Tampere: Vastapaino.
1997 Life in Fragments. Essays in Postmodern Morality. Reprinted 1995, 1997 (1995).
Oxford: Blackwell.
1998a Postmodernity and its Discontents. Reprinted 1998 (1997). Cambridge: Polity Press.
1998b Time and Class – New Dimensions of Stratification. Copenhagen: Department of
Sosiology.
2000 Liquid Modernity. Cambridge: Polity Press.
Morawski, Stefan
1996 The Troubles with Postmodernism. London: Routledge.
Rescher, Nicholas
1985 The Strife of Systems. An Essay on the Grounds and Implications of Philosophical
Diversity. Pittsburg, PA.: University of Pittsburg Press.
Smith, Dennis
1999 Zygmunt Bauman. Prophet of Postmodernity. Cambridge: Polity Press.

Uskontojen universumi: Arvioita ja haastatteluja



Väitöskirja teologian alalta. Matti T. Amnell: Uskontojen universumi. John Hickin uskonnollisen pluralismin haaste ja siitä käyty keskustelu. Diss. Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura. Julkaisuja 217.
Vammala 1999, 261 s.
ISBN 952-9791-31-3, ISSN 0356-9349
Kansi: Eliisa Isoniemi
Kannen kuva: Matti Amnell (Jr.)

Arvioita ja haastatteluja Amnellin väitöskirjasta:


Matti T. Amnellin väitöskirja Uskontojen universumi on ollut Helsingin Yliopiston teologisessa tiedekunnassa kurssikirjana, alussa pari vuotta pakollisena kaikille uusille opiskelijoille ja sitten 15 vuotta valinnaisena kurssikirjana dogmatiikassa. Tätä kirjaa on lainattavissa muun muassa Kaisa-kirjastossa (= opiskelijakirjastossa Kaisaniemessä) ja yliopistoon teologisen tiedekunnan kirjastossa sekä yleisissä kirjastoissa ja myytävänä Teologisesta kirjallisuuseurasta.
https://fi.wikisource.org/wiki/Suomalaisen_teologisen_kirjallisuusseuran_julkaisuja
LOPPUUNMYYTY

(HS)Uskonnot eivät lähenny Hickin ajattelun
pohjalta. - HS/Väitöksiä 1999

"Amnell päättelee, että koska Hick ohittaa liian kevyesti uskontojen totuuskysymyksen, hänen hahmottelemansa uskonnontulkinta ei voi olla tehokkaana perustana kolmannen vuosituhannen toiminnalle ja ajattelulle."
Heikki Tervonen: Lähetystyön oikeutus. Kotimaa/Kommentti 11.6.1999

"Amnell tuntee perusteellisesti Hickin pluralismia koskevan ajattelun ja siitä käydyn tieteellisen keskustelun. --Erityisenä ansiona pidän väitöskirjan pohtivaa otetta, joka luo hyvän jatkolähtökohdan tulevalle tutkimukselle." Hans-Olof Kvist: Matti T. Amnell: Uskontojen universumi. -Yliopistolehti/kirjat 9.6. 1999 13

"Helsinkiläinen teologian tohtori Matti T. Amnell julkaisi viime vuonna äärimmäisen mielenkiintoisen ja antoisan tutkimuksen nimeltä "Uskontojen universumi". Kirjassaan Amnell on tutkinut perusteellisesti maailmankuulun englantilaisen uskontoteologin John Hickin käsitystä uskonnoista. "Juhani Lindgren: Amnell, Matti T.: Uskontojen universumi. John Hickin uskonnollisen pluralismin haaste ja siitä käyty keskustelu. Diss. STKS 217. - Kylväjä/Pohdintaa 2000.

"Amnellin tutkimukseen perehtyminen antaa lukijalle erinomaisen näköalan nykyiseen uskontoteologiseen kenttään ja samalla myös tarpeellisia välineitä osallistua tähän keskusteluun." Timo Vasko: John Hickin uskonnollinen pluralismi ei ole kristinuskoa. Matti T. Amnell: Uskontojen universumi. John Hickin uskonnollisen pluralismin haaste ja siitä käyty keskustelu. Diss. Suomalainen teologinen kirjallisuusseura 217. Helsinki 1999. 261 s. – Kirkkomme lähetys Vår kyrkas mission 2000 2, 32-33.

"Amnell painottaa dialogin aitoutta ja avoimuutta: " Keskustelun tulee olla rohkeasti tunnustuksellista. On uskallettava sanoa oma mielipide ja todettava, mikä siinä on samanlaista ja erilaista kuin muiden mielipiteissä. Tämä vaatii kykyä sietää erilaisuutta." Janne Villa: Rohkea tunnustuksellisuus kuuluu uskontojen kohtaamiseen. Kirkko ja kaupunki n:o 22-16.6.1999 (haastattelu)

"The most substantial recent exposition and assessment of Hick's pluralism and its theological ramifications is Matti T. Amnell, Uskontojen Universumi--".
Veli-Matti Kärkkäinen, professor of systematic theology at Fuller Theological Seminary in Pasadena, California in "Introduction to the Theology of Religion", 283-4, n4. See also. (tarvittaessa kirjoita hakusana ja klikkaa kohtaa 'näytä kaikki')
Ks myös maininnat 'Amnell' ja lainaukset "Uskontojen Universumi"- kirjastani" teoksessa
Trinity and Religious Pluralism: The Doctrine of the Trinity in Christian Theology. of Religions. By Veli-Matti Kärkkäinen. Aldershot, England, Ashgate 2004

Curriculum vitae

Matti

Matti koululaisena kotonaan Iisalmessa, entinen YK:n rauhanturvaaja, väitöstilaisuudessa, teologian ylioppilaana pitämässä ensimmäistä jumalanpalvelusta kesällä 1963 lastenleirillä Iisalmen Iisaaressa.

Rev. Matti Pekkarinen: New Associate pastor at Lutheran church says 1974 battle tested his faith in God. - Toronto Star , Nov 04, 1981.
Haastattelu Toronto Star -lehdessä. Kuva (Getty's Images)


Nimi: Matti Tapio Amnell (vuoteen 1998 Pekkarinen)

2010 Filosofian tohtori, Helsingin yliopisto
1999 Teologian tohtori, Helsingin yliopisto
1978 Ylempi pastoraalitutkinto Helsingin hiippakunnassa
1978 Teologian lisensiaatti, Helsingin Yliopisto. Teologinen etiikka ja uskonnonfilosofia (erinomaiset tiedot).
1978 Filosofian maisteri. Pääaine teoreettinen filosofia (erinomaiset
tiedot)
1965 Teologian kandidaatti (nykyinen maisteri), Helsingin Yliopisto

Työura pappina:

1965-1971 Pappisvihkimys: Helsinki 1965, pappina Helsingin seurakunnissa
1971-1975 Sotilaspappi: Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentti ja Pääesikunnan kirkollisasiain toimisto
1974 Sotilaspappi: YK:n rauhanturvajoukot, Kypros, jossa tapahtui vallankumous ja Kyproksen ja Turkin välinen sota
1975-1978 virkavapaa jatko-opintoja varten
1978-1979 vt. kirkkoherra: Taivallahden seurakunta
1979-1981 Siirtolaispappi: Sudbury, Ontario, Kanada
1981-1988 Siirtolaispappi: Toronto, Ontario, Kanada
1989-1998 Kirkkoherra: Agricolan seurakunta, Helsinki
1999-2009 Seurakuntaliitoksessa yhdistetyn Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan Agricolan kirkon piirikappalainen
2009 Eläkkeelle
2009-2010 vs. seurakuntapastori, Helsingin tuomiokirkkoseurakunta


Kirjallista työtä


Uskonto ilman uskontoa

Väitöskirja "Uskonto ilman uskontoa" Akateemisessa kirjakaupassa. Kuva: Matti Amnell Jr
Kirja on loppuunmyyty.

2010 Uskonto ilman uskontoa. Radikaalin postmodernin uskonnonfilosofian haaste. Helsingin Yliopisto. Yliopistopaino Helsinki. Diss.
ISBN 978-952-92-6656-2 (nid)
ISBN 978-952-10-5933-9 (PDF)


1999 Uskontojen universumi. John Hickin uskonnollisen pluralismin haaste ja siitä käyty keskustelu. Diss. Helsingin Yliopisto
Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran Julkaisuja 217.
ISBN: 952-9791-31-3
Uskontojen universumi on ollut Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan kurssikirjana julkaisemisestaan lähtien.

Muuta:

2007 Amnell, Matti [Matti T. ]: Kristinuskon ja radikaalin postmodernismin kohtaaminen. – Kristinuskon globaalit haasteet ja mahdollisuudet. Lähetysteologinen aikakauskirja. Journal of Mission Theology, Vol. 9, 2007. Toim. Timo Vasko Kirkkohallituksen julkaisuja.

2006 Amnell, Matti [ Matti T. ]: Postmoderni kristinusko. –  Kadonnut horisontti. Näkökulmia uskoon, valtaan ja totuuteen. Toim. Erkki Koskenniemi, Timo Nisula ja Olli-Pekka Vainio. 2006 Helsinki: Kustannus Oy Arkki, sivut 63-78.

2003 Amnell, Matti T. : Pluralismi ja kristologia. - Teologia uskontojen maailmassa. Toim.
Pekka Hiltunen. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 81, sivut 82 - 91.

Muuta:

2001-2007 Jäsenenä Kirkkohallituksen asettamassa Lähetyksen ja uskontoteologian työryhmässä

2001 Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan ritarimerkki

1998 Canterburyn arkkipiispan myöntämä lupa toimittaa anglikaanisia kirkollisia toimituksia Agricolan kirkossa

Helsingin hiippakunnan piispan myöntämä rovastin arvo 1992

1986 Ontarion osavaltion monikulttuuriministerin (Minister with Special Responsibilities for Multiculturalism) antama kunniakirja siirtolaisten parissa tehdystä työstä





Rev. Matti Pekkarinen: New Associate pastor at Lutheran church says 1974 battle tested his faith in God. - Toronto Star , Nov 04, 1981.


Haastattelu Toronto Star -lehdessä. Kuva (Getty's Images)

Matti T. Amnell (vuoteen 1998 Matti Pekkarinen) oli siirtolaispappina Kanadassa 1979-1988. Vuodet 1979-1981 hän oli pappina Copper Cliffin Pyhän Timoteuksen seurakunnassa (St. Timothy's, Copper Cliff, Sudbury, Ontario) ja vuodet 1981-1988 Toronton Agricolan seurakunnassa (Agricola Finnish Lutheran Church, Toronto). Hän sai vuonna 1986 Ontarion liittohallituksen monikulttuurisuusministeriöltä kunniakirjan Suomen itsenäisyyden 69. -vuotispäivänä 1986.

Harrastuksia: kuntourheilu (juoksu, rullaluistelu, bodaus), lukeminen, pianonsoitto, elokuvat
Naimisissa, vaimo Pirkko Anna Amnell (os Kolehmainen) 1962 -. Lapset: Matti 1963, Mimi Helmi 1967, Marko 1968

Kuvia: Agricola, Rööperin ja Eiran kirkko


Mikael Agricola Church, Helsinki, Finland

Mikael Agricolan kirkko, Helsinki. Kuva: Matti T Amnell
Agricolan seurakunnan kirkkoherra 1989-1999

Matti T. Amnell


AGRICOLA, RÖÖPERIN JA EIRAN KIRKKO

Johdanto

Mikael Agricolan kirkko Punavuoren ja Eiran välissä vietti 80-vuotisjuhlaansa 19.4.2015. Kirkko on ollut yli 80 vuotta merkittävä vaikuttaja näiden kaupunginosien elämässä hengellisesti ja sosiaalisesti. Se on ollut ”pyhä paikka” sekä monien harrastusten keskus, joka on vastannut alueen asukkaiden tarpeisiin. Tuhannet eri-ikäiset ihmiset ovat kokoontuneet siellä vuosittain erilaisiin tilaisuuksiin. Sen vaikutus on ulottunut muihin kaupunginosiin ja jopa Helsingin ulkopuolelle. Rakennuksena se on ollut huomattava maamerkki Helsingin silhuetissa ja leimannut siten kaupungin imagoa ja julkisuuskuvaa. Toimin Agricolan seurakunnan nuorisopappina vuosina 1968-1969 ja kappalaisena ja kirkkoherrana 1989-2009. Osallistun edelleen aktiivisesti Agricolan työhön eläkkeellä ollessani. Tässä tutkimuksessa käsittelen minulle tutuksi tullutta ympäristöä, josta minulla voi olla sisäpiiritietoa. Lähdeaineistona olen käyttänyt asiaa koskevaa kirjallisuutta ja tilastoja. Tarkoituksena on tarkastella Agricolan kirkkoa kaupunkitutkimuksen kannalta. Aluksi käsittelen Agricolan kirkon historiaa ja sitten sen rakennetta. Sen jälkeen pyrin pureutumaan sen käyttöön, funktioon ja merkitykseen. Koetan valottaa Agricolan asemaa yhteisön ja identiteetin luojana. Kirkon asema on 80 vuodessa suuresti muuttunut suomalaisessa yhteiskunnassa, ja koetan sen vuoksi tarkastella Agricolaa suhteessa näihin muutoksiin. Pyrin ottamaan huomioon myös eri aikoina Agricolaan kohdistettua kritiikkiä. Lopuksi esitän joitakin tulevaisuuden näkymiä ja toiveita.

Mikael Agricolan kirkko

Historiaa

Agricolan kirkko palvelee ensisijaisesti kahta kaupunginosaa, Punavuorta ja Eiraa, joiden historiallinen kehityskaari on hyvin erilainen. Punavuori oli 1800-luvun alussa kaukana kaupungin ulkopuolella. Se oli silloin asumattomia kallioita ja synkkää metsää. Kalastajat, soutajat ja monet vähävaraiset alkoivat vähitellen rakentaa alueelle pieniä mökkejä lupia pyytämättä. Pian maistraatti luovutti halukkaille rakentajille vuokratontteja. Katuja ei ollut. Oli vain mutkittelevia polkuja talosta toiselle. Uusia asukkaita muutti alueelle runsaasti 1840-50 jälkeen. Samalla tälle seudulle syntyi ”yöravintoloita”, joissa juopoteltiin ja harjoitettiin prostituutiota. Epäjärjestys ja jäsentymättömyys hallitsivat aluetta. Köyhyys ja paheellisuus leimasivat elämää täällä pitkään. ”Rööperi” sai siitä maineensa, joka säilyi sillä yli sata vuotta.Tehtaanpuistoon, nykyiseen Sepänpuistoon, tuli vuonna 1834 Kaartin tarkk`ampujapataljoonan ampumarata, joka toimi siellä vuoteen 1883 saakka. Tästä sotilaallisesta menneisyydestä kertovat vielä nykyisin Tarkk`ampujankatu ja Jääkärinkatu. Ampumaradan muutettua pois puisto oli pitkään kasvitarhana ja sen jälkeen halkovarastona.Nykyisin Punavuori on muuttunut lähinnä hyvinvoivan keskiluokan asuntoalueeksi. Se on malliesimerkki kaupunginosan gentrifikaatiosta, keskiluokkaistumisesta, jossa neliöhinnat ja vuokrat nousevat ja kotitalouksien koko pienenee. Keskikaupunkiasuminen on yhä enemmän. muodissa niiden keskuudessa, joilla siihen on varaa.


Eiran kaupunginosa on pieni omaleimainen alueensa, joka eroaa luonteeltaan selvästi Punavuoresta. Se oli 1800-luvun lopulla rakentamatonta. Siitä oli kaavailtu aluksi tehdasaluetta, josta Tehtaankatu sai nimensä. Tämä suunnitelma ei toteutunut, vaan vuonna 1908 Eiralle vahvistettiin asemakaava, ja sinne alettiin rakentaa asuntoja. Alue sai nimensä lähellä olevasta Eiran sairaalasta. Useat talot ovat viehättäviä ja jugendtyylisiä rakennuksia, ja kadut ovat kapeita ja kaartuvia. Alueella on selvä varakkaan kaupunginosan maine, joten se voisi olla esimerkkinä rikkaustaskusta.


Helsingin talvi

Helsingin kaksikielinen seurakunta jaettiin vuonna 1905 kuuteen osaan. Silloin syntyivät Eteläinen suomalainen, Pohjoinen suomalainen ja Sörnäisten suomalainen seurakunta ja vastaavat samoilla alueilla toimivat ruotsinkieliset seurakunnat. Punavuori ja Eira tulivat Eteläisen suomalaisen piiriin. Sen kirkkona oli Uusi kirkko, joka myöhemmin sai nimen Johanneksen kirkko. Asukasluvun kasvaessa vuosisadan vaihteessa alettiin etsiä seurakunnalle lisätiloja. Sellaisena toimi jonkin aikaa Kaupunkilähetyksen omistama Betania-talo Perämiehenkadulla, mutta sitä pidettiin liian syrjäisenä. Suomenkielisten ja ruotsinkielisten seurakuntien oli myös vaikea sopia jumalanpalvelusajoista. Siihen aikaan tällä alueella asui 14000 asukasta, joista 13000 oli ruotsinkielistä. Ruotsinkieliset halusivat itselleen oman tilavan kirkon, jossa he saisivat käyttöönsä sunnuntain klo 10:n jumalanpalvelusajan. Hanke pantiin alulle asettamalla vuonna 1907 toimikunta valmistelemaan uutta kirkkoa. Elettiin suurlakon jälkeistä aikaa, ja ajan henki ei ollut erityisen suopea kirkolle. Työväen piirissä oli marksilaisia aatteita, ja oppineitten parissa oli luonnontieteellistä materialismia. Siksi ajateltiin, että kirkko voisi olla pieni ja idyllinen Tehtaanpuiston siimeksessä sijaitseva rakennus. Asia hautautui kuitenkin vuosikausiksi suunnittelumappeihin. Vasta 1926 asetettiin uusi toimikunta asiaa valmistelemaan. Julistettiin arkkitehtikilpailu, joka ei kuitenkaan johtanut rakennustoimiin. Vuonna 1932 järjestettiin uusi kilpailu, jonka voitti professori Lars Sonckin ehdotus. Sonck oli viime vuosisadan alkupuolen kuuluisa kirkkojen rakentaja, jonka käsialaa olivat Kallion kirkko, Tampereen tuomiokirkko ja Turun Mikaelin kirkko sekä monia muita huomattavia julkisia rakennuksia. Kirkon rakentaminen herätti myös arvostelua sen vuoksi, että Johanneksen kirkko oli niin lähellä. Myös ns. ”funktionalistinen” arkkitehtiryhmä arvosteli Sonckin kansallis-romanttista tyyliä. Helsingin kirkkovaltuusto hyväksyi kuitenkin kirkon rakentamisen, ja kirkko valmistui keväällä 1935.[3]
Lopputulos oli hyvin lähellä suoraviivaista funktionalismia eikä Sonckin kansallis-romantiikkaa ole siinä paljon jäljellä.


Helsinki, Agricolan kirkko, Finland

Photo: Anna Amnell

Kirkon rakenne

Agricolan kirkkorakennuksen huomiota herättävin osa on korkea torni, jonka risti kohoaa 103 metriä meren pinnan yläpuolelle. Se on Helsingin korkein kirkontorni, joka näkyy kauas merelle Helsinkiä laivalla lähestyttäessä. Se on kristillisen maailmankatsomuksen symboli ja tekee Agricolan kirkon perinteisen kirkon näköiseksi. Se leimaa myös kaupungin identiteettiä. Sota-aikana Neuvostoliiton pommikoneet suunnistivat Helsinkiin tornin ja ristin avulla. Sen vuoksi tornin 30 metriä korkea kapea osa laskettiin vuonna 1942 paksumman osan sisään.Se nostettiin ylös vasta 50-luvun alussa pitkän kiistelyn jälkeen. Monien mielestä sitä ei olisi tarvinnut nostaa. Tornissa on kolme kelloa, joita soitetaan tiettyjen tilaisuuksien yhteydessä. Soittaminen on herättänyt joskus naapureissa ärtymystä. ”Kuka teille on antanut luvan soittaa noita kelloja?” kysyttiin minulta kerran. Siihen kysymykseen ei ollut heti helppo löytää vastausta. ”Olisiko ollut kuningas Eerik Pyhä 1155 tai ehkä Kustaa Vaasa?” arvelin. Itse kirkkosali on katedraalimainen korkeine kaariholveineen. Alussa oli penkkejä 1300 hengelle, mutta istumapaikkoja on vähennetty myöhemmin 800:aan. Kirkon ongelmana on ollut pitkään kaiku. Huopalahden entinen kirkkoherra Yrjö Winter kertoi, että hän meni kirkon valmistuttua sinne iltatilaisuuteen ja kuuli, kuinka pappi puhui saarnatuolissa, mutta hän ei saanut selvää, puhuiko pappi suomea vai ruotsia. Kaiku sotki sanat niin pahoin. Tätä ongelmaa on pyritty ratkaisemaan moneen kertaan asentamalla useita kovaäänisiä, päällystämällä istuimet kankaalla, sijoittamalla kaikua pysäyttäviä levyjä istuinten alle, ruiskuttamalla asbestia holvikaariin ja sijoittamalla lattiaan ahvenmaalaista hiekkakiveä. Tällä hetkellä tilanne on varsin hyvä. Erikoisuutena voidaan mainita, että lattian hiekkakivessä on näkyvissä 400 miljoonaa vuotta vanhoja fossiileja, oikosarvi-nimisen eläimen jäänteitä.

Agricolan kirkko oli valmistuessaan ensimmäinen kirkko, joka oli samalla toimintakeskus. Siinä oli seurakuntasali, yli kymmenen kerhohuonetta ja voimistelusali. Siten kirkko pystyi palvelemaan alueen asukkaita monipuolisella tavalla. Tämä herätti runsaasti huomiota tuohon aikaan. Kun voimistelusalissa järjestettiin nyrkkeilyharjoituksia, oli Helsingin Sanomissa pilapiirros, jossa kysyttiin: ”Sanotaanko aamen ennen vai jälkeen tyrmäyksen?” Seurakuntasali ja kerhohuoneet oli tarkoitettu lasten, nuorten, partiolaisten, ompelukerhojen, raamattupiirien, soittoryhmien, kuorojen, rippikoululaisten ja monien muiden ryhmien käyttöön. Toimintasiiven yhteydessä on myös useita asuntoja papeille ja muille työntekijöille. Kirkkosalin alle on sijoitettu tilava krypta. Sodan jälkeen Helsingissä oli ankara asuntopula, jonka vuoksi kryptassa oli monia vuosia asunnottomien miesten asuntola. Siellä saattoi yöpyä satakunta miestä kerrossängyissä. Ilmanvaihto oli huono ja hajuhaitat aamulla sen mukaiset. Nykyisin krypta on siisti nykyaikainen juhlasali, jota käytetään monenlaisiin tarkoituksiin.



Johannes ja Agricola

Johannes ja Agricola. Kuva: Anna Amnell

Käyttö

Agricolan kirkko toimi Johanneksen seurakunnan toisena kirkkona vuoteen 1968 saakka, jolloin se tuli vasta perustetun Agricolan seurakunnan kirkoksi. Agricola oli oma seurakuntansa vuoteen 1998, jolloin se liitettiin Tuomiokirkkoseurakuntaan Johanneksen ja Vanhan kirkon seurakunnan tavoin. Tällä liitoksella Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli ja seurakuntayhtymän kirkkovaltuusto halusivat yhdistää voimia keskikaupungin kirkollisessa työssä ja säästää kustannuksia. Kaikkien kolmen seurakunnan seurakuntaneuvostot ja useat seurakuntalaiset vastustivat liitosta. Niiden mielestä näillä seurakunnilla oli oma selvä perinteinen identiteettinsä, jonka ne halusivat säilyttää. Päätösvallan ja toiminnan toivottiin olevan lähellä toisiaan. Ruohonjuuritason pitäisi saada vaikuttaa seurakunnan kehityssuuntaan. Oma lähellä oleva paikallisseurakunta on monille seurakuntalaisille tärkeä tekijä elämässä. Nyt 16 vuoden jälkeen voitaneen sanoa, että liitoksessa menetettiin jotain paikallishengestä, mutta samalla saatiin joitain synergiaetuja.

Agricolan kirkko rakennettiin nimenomaan ruotsinkielisen seurakunnan tarpeisiin. Sen vuoksi ruotsinkielinen jumalanpalvelus oli useitten vuosikymmenien ajan sunnuntaisin klo 10, ja suomenkielinen jumalapalvelus vaihteli eri aikoihin, milloin klo 11.30., milloin klo 12. tai klo 13. Kun lama puhkesi 1990-luvulla, Södra svenka församlingen lopetti jumalanpalvelukset Agricolassa ja keskittyi pitämään ne vain Johanneksen kirkossa. Ruotsalaisten tilalle otettiin silloin Agricolaan englanninkielinen anglikaaninen seurakunta, jonka jumalanpalvelus on klo 10. Näin Agricola sai toimintaansa kansainvälistä väriä. Eräässä kerhohuoneessa piti jonkin aikaa jumalanpalveluksia myös afrikkalainen ryhmä.

”Virallisen jumalanpalveluselämän uudistustyön rinnalla on esiintynyt pyrkimyksiä luoda vaihtoehtoisia jumalanpalveluksia. Niistä tunnetuin ja vaikutukseltaan merkittävin on Helsingin Agricolan kirkossa vuonna 1988 alkunsa saanut Tuomasmessu.”Tuomasmessu aloitettiin Agricolan kirkossa muutamien jumalanpalvelusuudistusta ajavien asiantuntijoiden toimesta. Se saavutti heti suuren suosion niin, että alkuvuosina messussa oli jatkuvasti noin tuhat henkeä. Sen tuomat kävijämäärät nostivat Agricolan vilkkaimmin käytetyksi kirkoksi Suomessa. Kaikki eivät mahtuneet messussa istumaan, joten kirkon takaosassa saattoi seisoa sata tai kaksisataa henkeä koko messun ajan. Uudenlainen rytmikäs kirkollinen musiikki ja yleisön osallistumista kannustava messunkulku olivat varmaan eräitä menestystekijöitä. Musiikki herätti kyllä monissa vastustusta, ja jotkut pitivät sitä ”musiikillisena saasteena”. Messua arvosteltiin siitä, että se veti monia vakituisia kirkossakävijöitä pois heidän oman seurakuntansa jumalanpalveluksista. Myös jotkut agricolalaiset pitivät messua liian modernina ja meluisana. Sen vuoksi seurakunta ei siirtynyt uuteen päiväjumalanpalveluksen kaavaan, kun muu kirkko otti sen käyttöön. Useita erilaisia messuja pidettiin hyvänä järjestelynä, koska ihmisillä on silloin suurempi valinnanvara. Monet odottivat, että Tuomasmessu sopeutuisi pian vanhaan kirkolliseen tyyliin. Messun formaatti levisi kuitenkin nopeasti yli 50:een seurakuntaan Suomessa ja noin kymmenkuntaan muuhun maahan. Kirkollisissa piireissä sanottiinkin, että Tuomasmessun ei tarvitse sopeutua kirkkoon, vaan kirkon Tuomasmessuun. Messu on ollut esikuvana monille muille samantyyppisille kokeilumessuille. Nykyisin Tuomasmessussa käy noin 400 henkeä, ja messut välitetään myös Radio Dein kautta radionkuuntelijoille. Nuorille järjestetään keskiviikkoiltaisin myös Agricola-messu, jossa on videoesityksiä, valonheittimiä, rytmikäs bändi, savua ja muita tehosteita.

Krypta oli monia vuosikymmeniä poikatyönkeskus. Monet sukupolvet kävivät siellä poikakerhojen kokouksissa, peli-illoissa, partiokokouksissa, voimistelu- ja judoharjoituksissa. Sieltä löytyivät myös valokuvakerhon kehitysvälineet. Kryptassa pidetään nykyisin kirkkokahveja, myyjäisiä, hautajaisia, häitä, syntymäpäiväjuhlia ja kansantanssiharjoituksia. Joka viikko tiistaisin tarjotaan siellä yhden euron ateria ”kadunmiehille”, työttömille ja eläkeläisille. Siellä on kokoontunut jo seitsemän vuoden ajan keskiviikkoisin eläkeläisille tarkoitettu SenioriFoorum. Sen kävijämäärä vaihtelee noin 250:n ja 600:n hengen välillä. Aluksi kävijät voivat tulla seurustelemaan ja juomaan kahvia. Sitten on alkuhartaus, jonka jälkeen joku asiantuntija pitää esitelmän oman alansa aiheesta. Foorumissa on vieraillut poliitikkoja, lääkäreitä, kirjailijoita, näyttelijöitä, muusikoita ym. Tämän syksyn ensimmäisessä kokouksessa puhuu presidentti Martti Ahtisaari. SenioriFoorumin tapainen kokoontumismuoto on levinnyt myös muualle Suomeen, joten Agricola on voinut olla edelläkävijä myös tässä.

Matti T. Amnell vasemmalla edessä

Senior Forum. Edessä vasemmalla Matti T. Amnell. Foto: M. Huovinen

Voimistelusali on palvellut kaupunginosan liikuntaharrastuksia koko olemassaolonsa ajan. Tehtaanpuiston yhteiskoulu piti siellä vuosikymmeniä voimistelutunteja, ja sokeainkoulu opetti siellä sokeille lapsille kadulla liikkumista. Naisten voimisteluillat ovat jatkuneet vuodesta toiseen. Miehet ovat pelanneet koripalloa ja isät ja pojat sählyä. Lasten päiväkerho käyttää sitä liikuntaan. Sali on toiminut myös valtiollisissa ja kunnallisissa vaaleissa äänestyspaikkana.

Kun sota päättyi 1945, muutamat sodasta palanneet miehet perustivat Agricolaan partiolippukunnan ja antoivat sille sotakokemuksiensa mukaan nimen Korvenkoukkaajat. Lippukunta pitää 70-vuotisjuhlansa 12.10.2015. Partiolaiset kokoontuvat toimintakeskuksessa olevissa ”partiokoloissa”. Tyttöpartiolaisilla oli pitkään oma lippukuntansa, ”Vihervillit”, mutta nykyisin tämä lippukunta on yhdistetty Korvankoukkaajiin. Partiotoiminta pyrkii tutustuttamaan kaupunkilapset luontoon pitämällä leirejä ja järjestämällä retkiä. Lippukunnalla on oma purjevene, jolla on tehty joka kesä purjehduksia Itämeren eri kohteisiin, Viroon, Gotlantiin, Ahvenmaalle jne. Jäseniä Korvenkoukkaajissa on yli 200. Uudet jäsenet antavat partiolupauksensa kirkossa itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksessa.


033 Tehtaankatu
Seurakuntasalissa tarjotaan sunnuntaisin kirkossakävijöille kirkkokahvit. Siellä pidetään viikoittain monenlaisia tilaisuuksia, muiden muassa kuoroharjoituksia, konsertteja ja lähitalojen osakkaiden kokouksia. Salissa toimii tällä hetkellä Cafè Agricola niminen kahvila, jossa ulkopuolinen yrittäjä tarjoaa arkipäivinä lounaan edulliseen hintaan. Ruokailijoita käy päivittäin noin 70. Kahvila on avoin oleskelutila kaikille, ja sieltä löytyvät nettiyhteydet. Sähköinen verkostoituminen vaikuttaa erityisesti nuorten keskuudessa sen, että Agricolassa kävijät asuvat yhä enemmän muualla kaupungissa. Paikallisuus ei merkitse nykyään niin paljon kuin ennen.

Diakonia on aina kuulunut kirkon keskeisiin työmuotoihin. Kirkollinen auttamistyö on luonteeltaan etsivää, jolloin pyritään löytämään ne ihmiset, joita mikään muu avustusmuoto ei ole tavoittanut. Vuosikymmenien ajan diakonissat ovat tehneet kotikäyntejä varattomien ja vanhusten luona. Ne ovat olleet hyvin tarpeellisia erityisesti Punavuoressa. Monille diakonissoille kertyi vuosittain tuhatkunta vierailua. Seurakunnalle hankittiin 50-luvulla kesäkoti Vihdistä, ja siellä Punavuoren vähävaraiset lapset viettivät useita viikkoja kesäleirillä. Siellä järjestettiin leirejä myös eläkeläisille. Nyt kesäkoti on myyty. Entisenlaiseen leiritoimintaan ei ole enää tarvetta. Diakoniatyö alueella on muuttunut, ja kohdistuu erityisesti työttömiin ja nuorten parien taloudellisiin vaikeuksiin.

Merkitys ja funktio

Kirkon merkityksessä alueen asukkaille voitaneen erottaa kaksi ryhmää. Yksi ryhmä osallistuu aktiivisesti kirkon toimintaan, ja suhde kirkkoon leimaa heidän jokapäiväistä elämäänsä. Toisen suhde on etäisempi ja tilapäisempi. Kuitenkin lähes kaikki alueen asukkaat joutuvat kosketukseen kirkon kanssa kastetilaisuuksien, häiden, hautajaisten ja erilaisten harrastuspiirien kautta. Säännölliset jumalanpalvelukset vahvistavat osallistuvien kristillistä identiteettiä. Sellaiset symboliset messun osat kuten uskontunnustus ja ehtoollinen ovat siinä keskeisiä. Samalla ne luovat yhteisöllisyyttä osallistuvien kesken. Ihminen sosiaalistuu tietyn ryhmän jäseneksi tässä tietyssä paikassa ja tilassa. Yhteinen identiteetti vähentää myös eri sosiaaliluokkien välisiä eroja, ja sillä on ollut merkitystä tämän kaupunginosan elämässä. Se voi tosin erottaakin nämä ihmiset omaksi ”uskovien” joukoksi. Tästä syystä mm. Tuomasmessu on pyrkinyt madaltamaan kirkon kynnystä ja vetämään toimintaansa ”epäileviä tuomaita”. Ehkä sen menestys on johtunut osittain siitä, ettei tässä messussa käyminen ole leimannut ihmistä niin vahvasti kuin tavallinen jumalanpalvelus. Myös kirkollisessa elämässä kulttuuri vaihtuu, ja uusia tapoja ja työmuotoja koetaan keksiä. Niille voidaan asettaa uusia funktioita. Kaupungin elämä on usein kiireistä ja stressaavaa. Kirkolliset tilaisuudet voivat leppoistaa ja hidastaa vauhtia.

Tulevaisuus

Agricolan tulevaisuutta suunniteltaessa voitaisiin ottaa huomioon kaupunkisuunnitteluviraston ennustukset Helsingin tulevasta kehityksestä. Sen mukaan tulevaisuus on nähtävissä Meri-Rastilassa ja Lassilassa. Meri-Rastilassa 37,7 prosenttia asukkaista on maahanmuuttajataustaisia. Lassilassa taas joka viides on eläkeikäinen. Jos kaupungin kasvu jatkuu samansuuntaisena, muissakin kaupunginosissa tulee olemaan sama tilanne vuonna 2050.Kirkon tulisi kehittää toimintamuotoja, joilla voitaisiin palvella näitä asukasryhmiä. Toisaalta ulkomaisten suurkaupunkien kokemukset osoittavat, mitä voi seurata gentrifikaation jälkeen. Tällaiset alueet voivat muuttua vähitellen vain rikkaitten asuma-alueiksi, joista keskiluokka muuttaa pois alueen kalleuden vuoksi. Maahanmuuttajien ja eläkeläisten voi olla vaikea asettua silloin tänne. Sen vuoksi Agricolassa olisi tarkoin seurattava tilanteen kehitystä. Tulevaisuuden suunnittelussa voisi käyttää joukkoistamista, kysyä alueen asukkailta heidän tarpeitaan ja ohjata kehitystä sen avulla.

Amerikkalaisten kirkkojen kokemukset osoittavat, että kirkko menestyy hyvin, jos sillä on hyvä autojen parkkipaikka ja jos se on maanalaisen lähellä. Agricolan ongelma on parkkipaikkojen puuttuminen. Sellaisten saaminen voi olla vaikeaa, ja sen vuoksi tähän kaupunginosaan pitäisi saada riittävän iso parkkitalo. Pisararata voisi olla Agricolan kannalta hyödyllinen.

Viisaalla kalastajalla on monia erilaisia verkkoja, isosilmäisiä ja pienisilmäisiä isoja ja pieniä kaloja varten. Tulevaisuuden kirkon on oltava monipuolinen ja ketterä, jotta se voi menestyä tulevaisuuden nopeasti muuttuvassa kaupungissa.

______